Villit tammat blogi – Syksyn tullen kohti Tammaderbyä ja koelähtöä

11.09.2019

Veikassa pidettiin elokuun viimeisenä perjantaina poutaisessa säässä perinteiset hevosenomistajien puutarhajuhlat. Juhlien ohjelmassa oli talliin ja hevosiin tutustumista, juhlaväen toisiinsa tutustumista, ruokailu sekä sen jälkeen myös perinteeksi muodostuneet karaoketanssit vintillä. Estradille löytyi taitavia laulajia toinen toisensa perään ja tanssilattiallakin riitti vipinää, varsinkin Huugi-guugin aikana.

Molemmilla villeillä tammoilla, sekä Sannilla että Miinalla, on terveystilanne nyt hyvä ja niiden treenit ovat sujuneet toivotusti. Sanni on pikkuhiljaa palailemassa starttaamaan pieneltä sairastauoltaan. Sitä on jalkojen hoitamisen jälkeen treenattu laitumelta käsin ja se on jo ollut treeneissä aika paineissaan. Laitumella Sannin ja seuralaistensa Reipas Tähden sekä Apple Delicacyn meno on se sijaan ollut varsin leppoisaa. Sannin päätähtäin tälle vuodelle on marraskuussa Killerillä ajettava Tammaderby, jonka finaali ajetaan T75-päivänä ja mahdolliset karsinnat puoltatoista viikkoa aikaisemmin. Sannilla pitäisi vielä ajaa vetoja vauhtiharjoitteluksi ennen starttiin ilmoittamista, mutta Kaisan suunnitelmana on, että Sanni pääsisi starttaamaan 1-2 kertaa ennen Tammaderbyä. Sannille oli jo ehtinyt kasvanut talvikarvaa, joka on ehkä saanut sitä hikoilemaan vähän ekstraakin treeneissä. Sannin olon helpottamiseksi se klipattiin eli sen karvat ajetaan pois ensi viikolla.

Miina treenaa myös hyvin ja kulkee porukassakin nätisti. Hevonen on kehittynyt aimo harppauksin ehjän perustreenikauden ansiosta ja vaikuttaa oikein lupaavalta tapaukselta. Kaisa pohtii sen kanssa koelähdön ajamista jo nyt syksyllä, vaikka varsinainen kilpaileminen onkin tarkoitus aloittaa vasta ensi vuonna 4-vuotiaana. Tosin sen verran kipakka tapaus Miina on että ennen koelähtöä olisi hyvä käydä radalla vielä harjoituksissa, mutta kotirata Mikkeli on remontissa, joten sinne ei nyt voi mennä.  Mahdollisesti mennään siis ”harjoittelemaan” suoraan koelähtöön. Odotettavaa ja jännitettävää on siis luvassa!

Sanni poseeraa uudessa karvassa 10.9

Miina lenkillä 10.9

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvää alkavaa syksyä!
Terveisin, Marita