Starttihevosten talvikuulumisia

Tupenrapina

Tupenrapina

Tupenrapina kiri kakkoseksi Kaustisella, jatkaa Forssassa sunnuntaina 31.1. Back’n the Slammer ja Tua Vang lähestyvät starttikuntoa.

Ravivuosi 2016 lähti vauhdikkaasti käyntiin kun 6v SH ruuna Tupenrapina sijoittui  Kaustisella viime sunnuntaina toiseksi ja paransi rutkasti ennätystään lukemiin 35,3, viimeisen kierroksen hevonen tuli 31,5 vauhtia. Huippusukuinen (Valtraus – Uja) ruuna on varsinainen luonnonlapsi, joka taitaa ratsastuksen, hyppää esteitä ja tekee melkein mitä vaan ihminen haluaa. Sen sijaan raviradalla meno on ollut kykyihin nähden yllättävän tahmeaa ja halutonta. Hevoselle onkin annettu runsaasti aikaa kehittyä ja pikkuhiljaa se näyttää ymmärtävän mistä raviurheilussa on kysymys. Kesällä hevonen aloitti syömään erittäin energiapitoista ja kuumentavaa Havensin Kentycky Lite E:tä, joka piristi hevosta nopeasti ja painetta ohjiin alkoi kertymään treenioloissa ihan eri tavalla kuin ennen. Tammikuussa hevonen siirtyi Tupamäen talliin Petäjävedelle, jossa ruuna on päässyt treenaamaan suuremmassa porukassa ja vuoden ensimmäinen kilpailu sujuikin lupaavasti.  Tupenarapina jatkaa kauttaan sunnuntaina 31.1 Forssassa ja edellisen esityksen perusteella kärkisijoja voidaan odotella, mikäli ruuna keskittyy olennaiseen. Ei varustemuutoksia.

Tallin lämminveriset Back’n the Slammer ja Tua Vang treenaavat hyvin ja lähestyvät starttikuntoa. 5v ruuna Back’n the Slammer on voittanut kovia lähtöjä jenkeissä ja sen Suomen debyyttiä odotellaan mielenkiinnolla. Pienistä vammoista kärsineellä hevosella on hurja kapasiteetti ja Game Ready kylmäkompressiohoidon avulla se on saatu nopeasti starttikuntoon. Näillä näkymin kausi alkaa helmikuussa.

Helmi-maaliskuussa aloittaa uuden kauden myös tallin Tanskan vahvistus Tua Vang. Nyt 6v tamma pärjäsi hienosti Tanskan tammojen ikäluokkalähdöissä, mutta viime kausi oli selkeä pettymys. Kyseessä on iso hevonen, joka tarvitsee paljon voimaa ja myös kestävyyspuolella on ollut selkeitä puutteita. Tamma on ollut nyt pitkään terveenä ja sen perusominaisuuksia on vahvistettu monipuolisesti, joten odotusarvo tulevalle kaudelle on korkea.