Kesäkimppa blogi – Ensimmäinen kuukausi

Historian ensimmäinen Veikan kartanon kesäkimppa on nyt ollut käynnissä yhden kuukauden ja startteja kimppahevosille on kertynyt neljä. Menestyksen huuma on valitettavasti jäänyt kokematta, mutta vanhaa hittibiisiä lainaten: vielä on kesää jäljellä.

Back’n the Slammer on juoksi kesäkuun aikana 3 starttia lounasraveista aina 76-pronssidivisioonaan asti. Kesäkimppa avattiin Mikkelissä 76-lähdössä, jossa kohtaloksi muodostui kuolemanpaikka, joka oli Slämmerille nimensä veroinen. 19Ohjastaja Mika Forss totesi lähdön jälkeen, että hevonen jäi painamaan aivan liikaa johtavan rinnalla ja antoi lopulta pahasti periksi viimeisellä takasuoralla. Tämän jälkeen kautta jatkettiin Forssan lounasraveissa, jossa esitys oli lupauksia herättävä. Salamakypärä Toni Ripatti antoi huonolta lähtöpaikalta startanneelle ruunalle mukavan suojajuoksun porukan hännillä ja sieltä ”Slämmeri” esitti hyvän kirin ehtien viidenneksi. Seuraavaksi startattiin jälleen kotiradalla Mikkelissä mailin ryhmässä ja jälleen juoksupaikaksi muodostui johtavan rinnalla taivaltaminen. Tällä kertaa ravi oli hieman kateissa alusta alkaen ja laukka tuli lopulta viimeisessä kurvissa. Ripatin Tonin mukaan hevonen ei tuntunut missään nimessä tyhjältä tuossa vaiheessa, mutta koko matkan piti ajaa kieli keskellä suuta jottei laukkaa tule. Lopulta se kuitenkin tuli ja hevosen tulospöytäkirjaan merkintä hpl.

Slämmerin kesäkuun startit ovat tuoneet paljon lisää informaatiota tästä lahjakkaasta, mutta vielä keskeneräisestä ruunasta. Kroppaa täytyy pystyä kehittämään tasaisesti, jotta varsinkin heikkolihaksinen oikea takajalka tulee täysipainoisesti mukaan hevosen liikkeeseen. Tähän olemme saaneet erinomaisen lääkkeen, sillä vesikävelytysmatto on nyt käytössä Stall Blombacken tiloissa. Tässä Slämmerin tyylinäyte ensimmäisestä kerrasta, kun haetaan vielä tuntumaa tähän uuteen laitteeseen.

Podium avasi kilpailu-uransa suunnitellusti kesäkuussa Kuopiossa. Hevonen pääsi hyvin liikkeelle ja oli etenemässä ensimmäisessä kurvissa kärkikuvioihin kun se laukkasi monen muun tavoin hieman ahtaassa paikassa. Laukan jälkeen hevonen tuli muiden takana hyvällä tyylillä maaliin ja todellinen iskukyky jäi arvoitukseksi.

Ensimmäinen kesäkimppa-kuukausi on siis sujunut menestyksen osalta mollivoittoisesti, mutta pääasia että hevoset ovat terveitä ja pystyvät jatkamaan kilpailukautta normaalisti ja näin ollen starttien myötä tulosten pitäisi parantua. Heinäkuussa kimppalaiset pääsevät myös kokemaan muita omistamisen elämyksiä kun Veikan kartano kokoaa yhteen eri kimppojen osakkaat kesäisiin puutarhajuhliin 22.heinäkuuta.

Kesäkimppa blogi – Perinnettä rakentamassa

Kesäkuun alussa käynnistyi historian ensimmäinen Veikan kartanon kesäkimppa. Tämän hevoskimpan ideana on vuokrata kaksi kilpailevaa ravihevosta 4 kk:n ajaksi ja viettää yhdessä intensiivinen ravikesä nauttien kilpailujen tuomasta jännityksestä ja yhteisistä kesäelämyksistä. Kimpan osakkaille järjestetään mm. hevosenomistajien puutarhajuhlat Veikan kartanomiljöössä, jossa kimpan hevoset myös valmentautuvat Kaisa Tupamäki-Kukkamon valmennuksessa. Hevosten hoitajana toimii Susanna Suomi, joka myös osallistuu aktiivisesti hevosten valmennukseen ja kuntoutukseen.

Hevosten kimppaomistaminen on kasvattanut tasaisesti suosiotaan ja se onkin erinomainen tapa saada elämyksiä raviurheilun kiehtovasta maailmasta. Veikan kartanon kesäkimppa tarjoaa hevosihmiselle omistamisen riemua monessa eri muodossa, esimerkiksi valmennuksen etäseurannalla, jonka avulla voi seurata päivittäin hevosten valmennusta. Toisaalta ensikertalaiselle kimppa sopii mainiosti väylänä hevosenomistamiseen ja mahdollistaa tutustumisen lajiin pienellä rahalla ja riskillä. Koska kimpan tavoitteena on nimenomaan kilpailla aktiivisesti aina kesäraveista 76-lähtöihin, on sääntöihin kirjattu ns. kilpailutakuu, eli hevosten on kilpailtava kimppakauden aikana vähintään 8 kertaa tai rahat palautetaan täysimääräisenä takaisin osakkaille. Muutoin kimpan päättymisen jälkeen hevosten yhteensä tienaamat palkintorahat jaetaan lyhentämättömänä omistajille, toisin sanoen sijoituksen ”break-even” on 12 000 € palkintosumma.

Osuuksia myytiin yhteensä reilut 30 kappaletta Stall Blombacken verkkokaupan kautta ja niitä voi vielä hankkia ensi sunnuntaihin asti täältä. Tänä kesänä kimppaan valikoitui mukaan kaksi 5-vuotiasta ravuria Back’n the Slammer ja Podium.

Back'n the Slammer

Back’n the Slammer

Podium

Podium

Stall Blombacken valmennustiimi

Kaisa & Susanna

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen kilpailee 76-tasolla pronssidivisioonassa ja jälkimmäinen aloittaa kilpailu-uransa kesäkuussa. Kesäkimpan ensimmäinen startti tapahtuukin heti 76-lähdössä kun Back’n the Slammer kilpailee kotiradalla Mikkelissä 76-lähdössä sunnuntaina 5.6. Ruuna tavoittelee 3000 € ykköspalkintoa rattaillaan Suomen ykkösohjastaja Mika Forss.

Kesäkimpasta on suunnitteilla jokakesäinen elämysprojekti, johon pyritään saamaan mielenkiintoisia hevosia ja rakentamaan mielenkiintoista oheisohjelmaa. Veikan kartanossa hevosia valmennetaan yksilöinä ja niiden henkinen ja fyysinen hyvinvointi on kaiken toiminnan lähtökohta. Stall Blombacken kuntoutuspalvelut tarjoavat hevosille monipuolista hyvinvointia valmennuksen tueksi ja yksilöllinen ruokinta ottaa huomioon hevosten erilaiset tarpeet. Tavoitteena onkin nähdä kilparadoilla terveitä ja ulkoisesti upeannäköisiä huippu-urheilijoita, jotka yhdessä iloisen ja osaavan valmennustiimin kanssa tuovat positiivista ilmapiiriä kesän ravitapahtumiin.

TERVETULOA MUKAAN!

-Vesa Kukkamo

Kimpanvetäjä