Tua Vang blogi – kausi 2016 käynnissä

Tua Vangin kausi 2016 on lähtenyt käyntiin tasapaksusti, kun tuloksena on kaksi starttia sijoilla 6 ja 7. Tamma treenaa hyvin ja kun harjoituskausi saatiin vedettyä läpi suunnitelmien mukaan niin toiveissa on että starttien myötä otteet terävöityvät. Kauden avauksessa Lappeenrannassa hevonen oli yllättävän rauhallinen ja pahimmilleen osuneet kiimat varmasti veivät tältä hevoselta vireyttä pois. Toisessa startissa Kouvolassa oli tarkoitus kokeilla jenkkikärryjä, jotta saadaan hevosen balanssia hieman korjattua ja takapäähän lisää tehoja. Lämmityksessä kuitenkin huomattiin, että Kouvolan jyrkkä ensimmäinen kurvi aiheutti ylimääräisiä ”kopseita” kapeisiin kärryihin ja näin palattiin itse startissa takaisin normikärryihin. Tähän toiseen starttiin tamma näytti jo huomattavasti paremmalta ja terävämmältä kuin Lappeenrannassa, mutta juoksunkulku vei mahdollisuudet kamppailla kärkisijoista. Tamma lähti ihan hyvin liikkeelle, kuten moni muukin ja lopulta juoksupaikka löytyi neljännestä sisältä. Paikka johtavan rinnalla oli tarjolla vielä kierros ennen maalia, mutta kuski Risto Tupamäki halusi vielä tässä vaiheessa kautta antaa säästöjuoksun. Lähdön suuri suosikki Timeless Croft sai keulassa vetää haluamaansa tempoa ja 12-lopetuksessa ei Tua Vang pystynyt muuta kuin seurailemaan taustalla.

Tua ja Kaisa kesällä 2015

Tua ja Kaisa kesällä 2015

Seuraava startti ajetaan sunnuntaina 1.5 Joensuussa, jolloin vastuuvalmentaja Kaisa Tupamäki-Kukkamo hyppää ensimmäistä kertaa tamman rattaille kilpailutilanteessa. Lähtö on kovatasoinen kun vastaan asettuu mm. Vilar Lake, joten radalta 6 starttaava tammamme joutuu kyllä parantamaan huomattavasti otteitaan mikäli meinaa kamppailla kärkisijoista.

”Talven aikana hevoseen on tullut selkeästi lisää jaksoa ja myös ulkoisesti se on muuttunut edukseen kun voimaa on tullut lisää. Uskotaan, että starttien myötä se kehittyy vielä ja alkaa riittämään myös kovissa rahasarjoissa. Käytännössä olen ajanut lähes kaikki hevosen treenit, joten nyt on hyvä päästä ottamaan tammaan tuntumaa myös kilpailutilanteessa. Rahasija tyydyttäisi Joensuussa”, kertoo Kaisa Tupamäki-Kukkamo

 

Kimppahevosen tarina: Tua Vang

Tua Vang hankittiin kimppahevoseksi Tanskasta syksyllä 2014, jossa se kilpaili vuoden loppuun asti Steen Juulin valmennustallista. Uusia hevosenomistajia oli porukassa runsaasti, joten yhteiset matkat Tanskan tammakilpailuihin toivat heti kärkeen uusia elämyksiä ja hienoja kokemuksia. Syksyn 2014 parhaimpina saavutuksina olivat mm. Tammaderbyn 4. sija (video) ja Grand Circle tammachampionaatin 2. sija (video). Näistä parista lähdöistä Tua Vang tienasikin sen verran, että vastus koveni tuntuvasti 5-vuotiskaudella kun voittosumma nousi lähes 30 000 euroon. Viime kaudesta tulikin menestyksen suhteen ikään kuin välivuosi, kun puristus ei vielä aivan riittänyt Suomen 76-tasolla.

Steen Juul ja Kaisa Tanskassa 2014

Steen Juul ja Kaisa Tanskassa 2014

Tua Vang talvella 2016

Tua Vang talvella 2016

Tanskassa valmentaja Steen Juul evästi uuttaa treenaria todeten, että hevonen on lihaksistoltaan vielä kuin varsa ja se tarvitsee paljon peruskuntoa ja voimaa, jonka jälkeen se on todella hyvä kilpahevonen. Näillä ohjeilla onkin menty nyt reilu 1,5-vuotta ja varsinkin tämän talven ajan hevonen on saanut olla terveenä ja vahvistunut niin ulkoisesti kuin harjoitusmielessäkin. Läpi talven Tua Vang on saanut pitkiä hölkkälenkkejä Veikan kartanon vaihtelevissa maastoissa (video). Helmikuusta lähtien ohjelmaan on lisätty myös intervalli-harjoitteita ja varsinainen testi kilpailukauteen tehtiin Mikkelin raviradan harjoitusraveissa lauantaina 12.3, jossa Tua Vang lopetti mukavasti ajamatta 16-vauhtia. Kuitenkin hokkikengät näyttivät jarruttavan menoa sen verran, että kilpailukausi avataan todennäköisesti vasta silloin kun kilpaa voi ajaa kesäkengässä.

 

Vaikkei Tua Vang olekaan vielä tarjonnut uudessa kotimaassaan liikaa menestyksen huumaa kimppaporukalle, on sen kehityksen seuraaminen ja kilpailut tuoneet paljon jännitystä ja uusia elämyksiä koko porukalle. Viime kaudella päästiin myös kokeilemaan valtakunnallisissa 65- ja 76-lähdöissä joihin yhdistettiin kimppatapaamisia ja huippuravien seuraamista. Myös kimppalaisten viikoittaiset yhteiset porukkapelit ovat tarjonneet osaltaan vaihtelua arkeen ja tutustumista raviurheiluun kiinteästi liittyvän vedonlyönnin jännittävään maailmaan.

Tua Vang valmentautuu kohti uutta kilpailukautta Veikan kartanossa Mikkelissä, jossa Stall Blombacken vastuuvalmentajana toimii Kaisa Tupamäki-Kukkamo. Stall Blombacke tarjoaa mm. hevoskimppoja, jossa osakkaat pääsevät helposti mukaan raviurheilun kiehtovaan maailmaan. Hevosen seuraamista helpottaa Protreenari-etäseurantaohjelma, jonka avulla pysyy kärryillä päivittäin hevosen treeneistä ja arjen iloista ja suruista. Kesällä historiallisen kartanon puutarha täyttyy hevosenomistajista, kun kaikki Stall Blombacken hevosissa mukana olevat kutsutaan hevosenomistajien puutarhajuhliin.

Mikäli olet kiinnostunut liittymään Stall Blombacken hevoskimppoihin tai hankkimaan muuten osuuden ravihevosesta yksin tai yhdessä , niin ota yhteyttä. Suunnitellaan yhdessä juuri teidän tarpeisiin soveltuva hevoskimppa!