Elämyksellistä hevosenomistamista: Avajaisia, maailmantähtiä ja puutarhajuhlia

Tapahtumarikkaan heinäkuun jälkeen kalenterin lehti on kääntynyt elokuun puolelle ja on jälleen uuden blogin aika.

Kolme viikkoa sitten täällä Mikkelissä oli kuuma St.Michel-raviviikonloppu, jonka kansainväliset osallistujat yöpyivät Veikassa. Ison tallin puolella karsinat oli tyhjennetty ja siivottu perusteellisesti vieraiden käyttöön, ja Veikan omat nelijalkaiset asukkaat, Sanni ja Diana mukaan lukien, saivat nauttia laidunelämästä kellon ympäri. Sää olikin silloin onneksi poutainen ja lämmin. Aivan täyttä laidunlomaa eivät Sanni ja Diana kuitenkaan saaneet heinäkuussa viettää, vaan niiden ohjelmaan kuului silloinkin hölkkälenkki tai pari joka viikkona. Suomenhevosten tapaan tammat ovat hyviä rehunkäyttäjiä ja varsinkin Sanni on niin kova syömään, että sitä pitää hieman rajoittaa.

Alla kuvia unohtumattomasta St.Michel viikonlopusta Veikassa: Ylhäällä vasemmalla kilpailun voittaja Un Mec d’Heripre lähdössä kilpailupaikalle hoitajansa Elina Kupiaisen taluttamana. Kisan kakkonen Univers de Pan tutustuu kartanon pihalaitumeen ja villit tammat Sanni & Diana seuraavat tilannetta omalta laitumelta (Kuva Eija Hirvi-Talka). St.Michel-lauantaina vietettiin leppoisa ilta kartanon puutarhassa. Kansainvälisten vieraiden lisäksi oli todella upeaa, että tilaisuutta kunnioittivat läsnäolollaan mm. ohjastajalegenda Jorma Kontio ja tuore Euroopan mestari Mika Forss.  

 

 

Seuraavana perjantaina Veikassa vietettiin tallin virallisia avajaisia avointen ovien merkeissä. Paikalla kävi ilahduttavan paljon väkeä tutustumassa talliin, tallin väkeen ja tarjolla oleviin kuntoutuspalveluihin. Myös hiljattain valmistunut vesikävelymatto oli kovassa käytössä, sillä päivän aikana siinä kävi peräti kahdeksan hevosta kävelemässä.

Saman perjantain iltana oli hevosenomistajille tarkoitetut puutarhakutsut, jotka nekin alkoivat sopivasti vesikävelydemolla. Kävimme myös tervehtimässä Sannia ja Dianaa laitumella ennen kuin siirryimme päärakennuksen pihaan tervetuliaismaljaa nauttimaan.

Tervetuliaismaljan jälkeen vuorossa oli ruokailu, joka koostui makoisista salaateista ja grillatuista lihaherkuista tarpeellisine juomineen. Kartanon viereen rakennettu terassi tarjosi hienot ja mukavat puitteet ruokailulle ja seurustelulle. Illan kruunasi Jussi Chydeniuksen ja kolmen muun laulajan komea a capella esitys, joka päättyi Finlandia-hymniin.

Alla kuvakooste historian ensimmäisistä hevosenomistajien puutarhajuhlista (Kuvat Eija Hirvi-Talka)

 

 

Myös villit tammat Sanni ja Diana ovat ehtineet tutustua vesikävelyyn, ja lungeina hevosina kumpikin ymmärsi nopeasti, miten kävelymatolla kuuluu toimia. Vesikävely tapahtuu pakkopilttuuta muistuttavassa, tosin pidemmässä, karsinassa, jonka lattiana toimii kävelymatto. Hevonen talutetaan laitteeseen sen päädyssä olevasta ovesta ja kiinnitetään toiseen päätyyn ketjuilla. Kävely alkaa ”kuivalla” matolla, jolle hiljaksiin päästetään vettä seinien alareunassa olevista suuttimista. Veden pinnankorkeutta voi säätää harjoituksen aikana halutulle tasolle ja myös mattoon saadaan halutessaan nousukulmaa lisäämään vastusta. Vesikävely on tehokas treenimuoto sillä se ”pakottaa” hevosta käyttämään lihaksistoaan oikein ja näin se auttaakin vinossa liikkuvaa hevosta suoristumaan ja käyttämään lihaksiaan tasapuolisesti, ylämäkiasennolla voidaan vahvistaa selkälihaksia. Toki myös vammoista kärsiville hevosille vesikävely on oiva apu, sillä sen avulla myös jalkavammaiset hevoset saadaan liikutettua tehokkaasti.

Kävelymaton veden hygieenisyydestä huolehditaan pesemällä kävelytettävän hevosen jalat ennen laitteeseen menoa ja kiinnittämällä sille ”kakkapussi” hännän alle keräämään mahdolliset kikkareet ennen kuin ne joutuvat veteen. Toki vettä myös suodatetaan ja puhdistetaan kemiallisesti, sekä vaihdetaan kokonaan muutaman päivän välein.

Näin elokuun alussa Sannin ja Dianan kevyempi treenikausi alkaa olla takanapäin ja syksyn myötä niiden treenivauhteja kovennetaan. Kovavauhtisemmat treenit tehdään pääasiallisesti kotimaisemissa ajamalla vetoja, mutta satunnaisesti tammat tuodaan myös Mikkelin raviradalle ratahiitin ajamista varten. Mikäli tammat kehittyvät toivotusti, niille aletaan katsella sopivaa päivää koelähdön tai vaihtoehtoisesti ”Nuoret radalle”-lähdön suorittamista varten.

Sannin ja Dianan koelähtöä odotellessa kannattaa nauttia vielä elokuun leppoisista päivistä, ja käydä retkellä vaikkapa Pieksämäen paikallisraveissa (perjantaina 12.8.) tai Savonlinnassa järjestettävissä Mikkelin toto4-raveissa (lauantaina 13.8.). Molemmissa on luvassa leppoisaa tunnelmaa ja tiivistä kilvanajoa kaviouralla.

Tavataan kun ravataan!

 

Marita

-Kimpanvetäjä: Veikan kartanon villit tammat Sanni ja Diana