Villit tammat blogi – Kimpan vuosikatsaus 2017

31.12.2017

Villien tammojen kulunut vuosi oli jonkin verran kaksijakoinen, sillä Satinkuti on päässyt hyvään alkuun kilpaurallaan mutta R.R.Diana ei jalkavaivojensa tähden päässyt edes yrittämään starttaamista, vaikka juoksi hyväksytyn koelähdön maaliskuussa. Hevosen kannalta katsottiin parhaaksi, ettei väkisellä yritetä sitä radoille kimpan viimeisenä vuotena, vaan Diana palasi takaisin kasvattajalleen.

Hyvään hevoskimppaan kuuluu myös hyviä fiiliksiä ja yhdessäoloa raviradan ulkopuolella. Näitä koettiin mm. helmikuussa hevosenomistajien talvipäivän vietossa Veikassa. Räntäsateesta selvittiin lämpimän mehun ja muiden tarjoilujen voimalla ja aika kului mukavasti hevosten treenilenkkiä seuraamalla ja yleisen seurustelun merkeissä. Syyskuussa olivat vuorossa puutarhajuhlat hyvän ruuan ja musiikin voimin.

Kilpailullisesti kuluneen vuoden kohokohta oli varmaankin Satinkutin eli Sannin osallistuminen Satakunta-ajon karsintaan Porissa. Valitettavasti Sannin keskittyminen siellä ei ollut aivan kohdillaan vaikka vauhtia oli hyvin ja tuloksena oli hylkäys liioista laukoista ja varman finaalipaikan menettäminen.

Joka tapauksessa Sannin 10 starttia sisältänyt kilpailukausi oli mukavaa seurattavaa, sillä se oli juoksuissaan kuudesti rahoilla ja kehittyi kokoajan. Yhtään voittoa ei vielä ole tulospöytäkirjassa, mutta ne ovat vain ajan kysymys, sillä Sannin paras ase on vahva loppu ja pari kertaa loppukiri olikin päättyä voittoon, mutta jäätiin maalikamerassa niukasti kakkoseksi. Sannin ravaaminen on varmistunut mukavasti ja vauhtia on tullut lisää, vaikka vieläkin on laukka aika pinnassa varsinkin lähdön jälkeen ja käytännössä koko vuosi on menty ns. ”käsijarru” päällä.

Kuinka Sanni sitten sijoittuu tilastoissa kilpasiskoihin verrattuna? 83 startanneen 4-v. suomenhevostamman joukossa Sanni sijoittuu hyvälle 14. sijalle voittosummalla verrattuna. Kun mittapuuksi asetetaan paras aika, Sanni sijoittuu pykälää korkeammalle, eli sijalle 13. ennätysajallaan 32.4, joka tuli kotiradalla Mikkelissä ja vieläpä laukan kanssa.  Tämän ikäisten tammojen ”paras aika”-tilasto on kiinnostavaa tutkittavaa, sillä vielä tässä vaiheessa kilpauraa monella tammalla volttiennätys on parempi kuin autoennätys.

Ensi vuodelle Sannin kanssa riittää tavoitteita Villinmiehen tammakilpaan valmistautumisessa. Tärkeää olisi saada Sannia yleensäkin rauhallisemmaksi kilpailutilanteessa ja autolähdön opetteleminen on aivan oma haasteensa. Vaikka Sanni onkin muuten mukava ja toimiva, niin jostain syystä moottoriajoneuvot ovat sille edelleen suuri kauhistuksen kohde.  

Kokonaisuudessaan tammat tienasivat tänä vuonna 3160 €, josta Dianan osuus 100 € (hyväksytty koelähtö) ja Sannin osuus 3060 €. Näistä lähtökohdista on mielenkiintoista edetä kohti kimpan huipentavaa viimeistä vuotta ja Villinmiehen tammakilpailua, vaikkakin joudumme jännittämään jatkossa vain Sannin puolesta.

Alla muutamia mukavia muistoja vuodesta 2017 ja kisavideot löytyvät kimpan nettisivuilta.

Kiitos kuluneesta vuodesta ja nähdään ensi vuonna!

Terveisin, Marita

10/2017 Sanni ennätysjuoksussa Mikkelissä

Villit tammat Sanni ja Diana lähdössä lenkille kimpan talvipäivänä

Sanni & Diana ja osaomistaja Anne (Kuva Eija Hirvi-Talka)

Villit tammat puutarhajuhlien pimenevässä illassa