Hevosenomistajan blogi – Elämää ja Tiitukkaa

14.08.2017

Minulle avautui tie hevosenomistamiseen heräteostoksena kesällä 2013, kun Tiitukka varsa asteli emänsä kyljessä ensi kertaa ulos nurmikolle haparoimaan ensimmäisiä raviaskelia. Olin sattumoisin vierailulla hevostilalla ja homma lähti niin kutsutusti lapasesta. Kolmen tunnin elämänkokemuksella pikku hassuttelija vei sydämeni täysin, ja päätin mahdollistaa sen, että ostan varsan itselleni etukäteen 50-vuotislahjaksi. Kerroin kotiin tullessani itsekin hieman yllättyneenä heräteostoksestani. Suuthan siinä loksahti auki ja kysymyksiä sateli: Miten sinulla on varaa? Missä se pidetään? Kuka sitä hoitaa? Entä jos se sairastuu? Ja samoilla huokauksilla ilmoilla oli epäilyt: Ei siitä koskaan ravuria tule, elitististä touhua, kyllästyt pian koko hommaan, ei Ei EI! Suuri osa hämmennyksen aiheuttamasta kielteisyydestä meni iloisesti ohi, kun sydän jo suunnitteli varsalle nimeä, varusteille värejä ja yhteisiä polkuja metsämaastoissa.

Tänään 4 vuotta myöhemmin kävin Mikkelissä Kaisan ja Vesan luona seuraamassa tuon samaisen tammaystäväni Tiitukan ratahiittiä. Tähän asti olimme pärjänneet hyvin yhteisellä tiellä uusia asioita opiskellen. Hoitotoimet, valjastukset ja ajaminen sujuvat jo minulta, ja lähellä on ollut kasvattajan, joka jäi myös osaomistajaksi, tukea ja osaamista. Elitismistä ei ole vielä näyttöä. Monesti on talvijäykkiä valjaita huurteisiin metalliaisoihin notkistellessa ja hikisenä ähkiessä mieleen tulleet ne suomenhevoset, jotka jäivät sota-aikaan kotirintamalle hoitamaan talon töitä. Emännät harjoittelivat hevostaitoja, ja suomenhevonen taipui nöyränä hommaan kuin hommaan isäntien puolustaessa urheiden hevosten itsenäisyyttämme. Siinä on kotijoukoissa opeteltu puolin ja toisin, tarvittu sitkeyttä ja uskottu haaveisiin. Kyllä me pärjätään, ja joskus päästään rauhanaikaan. Omat hikipisarat ovat pientä tuon ajan haasteisiin verrattuna, mutta jotain samaakin löytyy; uskoa siihen, että haaveet ovat tehty toteutuviksi, kun niitä kohti vaan sitkeästi lasetetaan.

Olimme kuitenkin Tiitukan kanssa jumiutuneet harjoittelussa rennolle pikkuhölkkätasolle, ja tarvitsimme asiantuntemusta ja muita hevosia yhteislenkeille vauhdin herättelemiseksi. Stall Blombacken nettisivut ja lehtijutut herättivät kiinnostuksen, vaikkei Tiitukalla mitään varsinaista kuntoutuksen tarvetta ollutkaan. Pisteenä iin päällä oli Mikkelin raviliigan Lady Adele, joka liigakauden jälkeen ostettiin uuteen kimppaan Stall Blombackeen kuntoutumaan. Allin kuntoutumista seuratessa tiesin, että tämä on se oikea paikka kokonaisvaltaisesti viedä hevosta kohti tavoitteita, oli ne sitten loukkaantumisesta toipuminen, iltaraveihin osallistuminen tai kuninkuuskisat. Siellä ne nyt rouskuttelevat, Tiitukka ja Alli, tallikavereina.

Tiitukka

Tupamäen Risto ajoi tammaa hiitillä, välillä testattiin varusteisiin muutoksia ja jatkettiin taas. Vain unikuvissani olin nähnyt aiemmin tuo näyn, kun Tiitu latasi menemään pienen pätkän hienolla tyylillä keskittyen urheiluhevosen tehtäviin selvästi itsekin nauttien menosta. Sillähän on herännyt kilpailuvietti! Väliin keskittyminen herpaantui, tuli laukka. Siitä peitsin kautta taas raville. Ei haittaa, harjoittelu tekee mestarin. Sydän pakahtuneena onnea katselin sen menoa ja suu taipui leveään hymyyn. Hiittikaveri auttoi Tiitukkaa, ja Tiitukka hiittikaveria. Me omistajat katselimme, ihastelimme ja olimme kuin yhtä perhettä, iloisina toistemme onnistumisesta ja kehittymisestä. Kaisan valvovan silmän alla on hevoseni saanut voimaa ja kokemusta, kilometreistä puhumattakaan. Tiimissä on mahtavat hevosenhoitajat, heitäkin saan aika ajoin kuvia ja viestejä Tiitun treeneistä. Hiittikamujen omistajien kanssa supattelimme, kuinka turvalliselta ja äärimmäisen sydäntälämmittävälle tuntuu se, että olemme löytäneet tällaisen osaamisen paikan ja upeat ihmiset viemään hevosiamme eteenpäin. Hiippailin salaa Mikkelin raviradan podiumille. Selfiekuvan perusteella viihdyn siellä erinomaisesti. Ja taas -haaveita pitää olla!

Ratahiitillä

Totuuden nimissä en rohkaise ketään ensimmäistä hevosta hankkivaa noin suurpiirteiseen tekoon, jonka itse tein heräteostossani. Kannustan kuitenkin kaikkia hevoshaaveilijoita ryhtymään pohdinnoista tekoihin ja etsimään tietoa kimppamahdollisuuksista. Kimpassa pystyy matalammalla kynnyksellä pääsemään hevosta lähelle ja jakamaan suuria tunteita. Olen siis mukana myös Stall Blombacken Stall Allihopa kimpassa seuraten uljaan lämminveritamman Lady Adelen kehitystä. Allista on tullut rakas ja sen elämää on helppoa seurata Protreenari-etäseurannan kautta. Stall Blombackessa on useampikin mielenkiintoinen kimppahevonen, ja uusiakin on mahdollista muodostaa. Joka kerta kun käyn Tiitukka moikkaamassa, saan kunnian päästä myös arvokkaasti käyttäytyvää kuvankaunista Allia rapsuttelemaan. Taskussa olevat porkkanat päätyvät parempiin suihin. Tuttu turpa sylissä, yhteiset elämykset tallilla ja radalla sekä syvä ystävyys hevosen kanssa riittävät minulle pysymään tässä jutussa mukana. Hevonen tuo elämyksiä.

Kimppaomistamisen iloa

Sanotaan, että hevonen kertoo olemuksellaan hyvinvoinnistaan. Stall Blombackessa hevosetkin nauraa.

Kirjoittaja Virpi Leskinen omistaa 4v SH-tamma Tiitukan yhdessä kasvattajan kanssa sekä osaomistaa hevoskimppa Stall Allihopan kautta 5v LV-tamma Lady Adelen.